You have an outdated browser

Please update your browser

Update browser
Läs mer om Nyhedsbrev Finland

Kypsäksi paistetut punakampela-, kampela- ja sillifileet

KYPSÄKSI PAISTETTU KALA

Royal Greenlandin kypsäksi paistetut kalat helpottavat ruoanlaittoa monin tavoin. Kalan valmistuksessa säästyy aikaa, jonka voi käyttää esimerkiksi lisukkeiden valmisteluun.

Royal Greenland esittelee kolme uutta kypsäksi paistettua ja paneroitua kalatuotetta: punakampela-, silli- ja kampelafileet. Fileet voidaan käyttää suoraan pakastimesta. Ne tarvitsee vain lämmittää ennen tarjoilua.

Uusissa kypsäksi paistetuissa tuotteissa on rapea ja maukas panerointi, ja ne on valmistettu tuoreista kalafileistä. Fileet on paistettu kypsäksi, niin että niiden sisälämpötila on noussut 72 asteeseen, joten ne tarvitsee vain lämmittää ennen tarjoilua. Näin kalaruoan valmistus helpottuu ja nopeutuu. Punakampela- ja kampelafileissä ei ole mukana nahkaa.

Paljon käyttömahdollisuuksia

Kypsäksi paistettujen fileiden käyttömahdollisuudet ovat rajattomat. Ne sopivat esimerkiksi mainiosti tilanteeseen, jossa on laitettava ruokaa suurelle joukolle tai kun ravintolassa on ruuhka-aika. Niitä voidaan käyttää myös osana ateriapakkausta tai kotona lämmitettävää ateriaa.

Vaikka fileitä voi käyttää ilman kypsentämistä, ne voidaan myös lämmittää uunissa suoraan pakastimesta otettuina. Niistä tulee erittäin herkullisia, jos niitä lämmitetään noin 9 minuuttia 230-asteisessa uunissa.

Fileiden käyttötavasta riippumatta niiden valmistus on helppoa ja nopeaa, joten voit keskittyä luovaan lisukkeiden käyttöön. 

Mieto ja hienostunut maku

Miedon ja hienostuneen makunsa ansiosta punakampela on suosittu ruokakala. MSC-setifioitu punakampelafilee sisältää 60 % kalaa, ja se on valmistettu tuoreista, Tanskassa pyydetyistä punakampeloista. Sillifileessä, joka myös on MSC-sertifioitu, on ruisjauhopanerointi. Sen kalapitoisuus on 80 %. Paneroitu ja paistettu kampelafilee sisältää 54 % kalaa.

Kaikki kolme tuotetta ovat saaneet Royal Greenlandin Clean Label-laatumerkin.

Läs mer om Clean Label
...